perjantai 4. syyskuuta 2015

Räätälöinti


Some antaa supervoimat 36

Tärkeitä pointteja
Mieluummin seurataan ihmisiä, kuin yrityksiä. Henkilöbrändi on arvokas pääoma.
Ihmisten kannustaminen someen kertomaan yrityksestä mielenkiintoisia asioita.
Työntekijöiden sanaan luotetaan enemmän kuin yrityksen johtoon. Siksi on tärkeä, että saadaan ihmiset kertomaan yrityksestä. Henkilö brändin luominen Olemus, Kanavat, läsnäolo, toiminta. Somesta boostia omaan ammatilliseen kehitykseen ja uraan: työympäristö ja oppimisympäristö muuttuu kovaa vauhtia. Ympärillä olevat ja asiat ovat entistä tärkeämpiä.
Omaan uraan kannattaa sijoittaa ja kasvattaa pääoman arvoa. Oppiminen muuttuu, entistä enemmän. Se oppiminen on sijoittumassa sinne työpaikalle.


Mistä olen samaa mieltä
Olen kaikissa keskustelussa ilmitulleissa asioissa täysin samaa mieltä enkä kiellä mitään.


Mistä olen eri mieltä
En ole mistään eri mieltä, täyttä asiaa.

torstai 3. syyskuuta 2015

Verkkokauppa.com

1. Verkkokauppa.com aloitti toimintansa ruoholahdessa, mutta muutti sitten marraskuussa 2011 jätkänsaareen. Verkkokaupalla oli vaikea toimia ruoholahdessa, koska varastohomma oli vaikea saada toimimaan ja samassa olivat vielä myymälä ja toimistot, joten verkkokaupalle oli hyvä päätös muuttaa toimintansa jätkänsaareen.
- Perustettiin 1992


2. Verkkokauppa.com listautui Helsingin pörssin first note listalle huhtikuussa 2014.


3. Verkkokauppa.comilla on mennyt ihan mukavasti, vaikka kauppa yleisesti suomessa on pysynyt ihan nollissa, koska kaupankäynti vaan siirtyy verkkoon.


4. Verkkokauppa.com hyödyntää kaupan murrosta. Ihmiset siirtyvät kivijalkamyymälöistä verkkoon. Verkkokauppa keskittyy asiakaspalveluun, koska niin monet ihmiset ovat löytäneet jo sivuston ja he haluavat pitää asemansa.


5. Samuli kertoo, että verkkokauppa.com hakee kasvua uusista päätuotealueista ja valmistajista. On puhuttu, että verkkokauppa.com tekisi enemmän panostuksia mm ruoan ja juoman myyntiin.


6. Samuli kertoo verkkokauppojen tulevaisuudesta sen verran, että verkkokauppa tulee vain kasvamaan. Yhä suurempi osa ihmisistä käyttää verkkokauppoja, joten luvassa on vain kasvua.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tuotevariaatiot

Musatukussa on nyt saatavilla erilaisia tuotevariaatioita tuotteista Gibson Les Paul TS, Fodera ying yang standard 4-string, Fender 64 Jazz bass cc gold sparkle.


Gibson Les Paul
http://musatukku.mycashflow.fi/product/2/gibson-les-paul-standard-ts


Fodera Ying Yang Standard
http://musatukku.mycashflow.fi/product/18/fodera-yin-yang-standard-4-yys157


Fender 64 Jazz Bass CC Gold sparkle
http://musatukku.mycashflow.fi/product/12/fender-64-j-bass-cc-gold-sparkle

maanantai 31. elokuuta 2015

Asiakkaiden sitouttaminen yritykseen

Asiakassuhteen luomisvaihe
  • "Kylmät" asiakkaat yritetään saada "haaleiksi"
  • Asiakassuhteen luomisvaiheessa asiakas etsii tietoa ostopäätöksensä tueksi monista hänelle tarjolla olevista vaihtoehdoista
  • Asiakashankinta on toimintaansa aloittavan yrityksen tärkein tehtävä
  • Markkinointi suunnataan potentiaalisista asiakkaista valittuihin kohderyhmiin
  • Yrityksen on saatava uusia asiakkaita, koska tehokkaasta markkinoinnista ja hyvästä palvelusta huolimatta se myös menettää asiakkaita. Tämä kierto on luonnollista.
  • Asiakashankinta on tärkeää myös silloin, kun yritys tuo markkinoille uuden tuotteen tai kun avataan uusi myymälä, myyntipiste tai tuotantolaitos
  • Asiakassuhteen luomisvaiheessa markkinointi on laaja-alaista

2. Asiakassuhteen kontaktivaihe (testausvaihe)

  • "Kuumia" asiakkaita ei saa päästää "kylmenemään"
  • Asiakas on tuotteen käyttövaiheessa
  • Asiakkaasta tulee: 1) satunnaisasiakas tai 2) kanta-asiakas
  • Asiakas siirtyy markkinoinnin näkökulmasta katsottuna asiakassuhteen kehittämisvaiheeseen (jälkihoitovaiheeseen), kun hän on ostanut tavaran tai palveluksen.
  • Asiakkaan jälkihoito aloitetaan jo kontaktivaiheessa
  • Palvelualan yrityksissä kontaktivaihe ja tuotteen käyttövaihe sekoittuvat keskenään (tuotanto ja jakelu on usein samanaikaista). Toisaalta lähes kaikkeen sisältyy nykyään myös palvelua

3. Asiakassuhteen kehittämisvaihe (jälkimarkkinointi)

Asiakassuhteen kehittämisvaiheen tavoitteena on asiakkaiden sitouttaminen yritykseen. Sitouttamista edistetään erilaisilla asiakasuskollisuus- ja kanta-asiakasohjelmilla.
3.1 Jälkimarkkinoinnin tavoitteita ovat:
  1. Kanta-asiakassuhteen varmistaminen ja kehittäminen
  2. Lisämyynnin aikaansaaminen
  3. Asiakassuhteen monipuolistaminen
3.2 Jälkimarkkinoinnin tärkeimpiä toimenpiteitä ovat:
  1. Myyjän yhteydenotot kaupanteon jälkeen
  2. Erinomainen, tavanomaisen jopa ylittävä henkilökohtainen asiakaspalvelu
  3. Suoramainonta ja -myynti
  4. Takuu-, huolto-, varaosa-, asennus-, koulutus- ja neuvontapalvelut
  5. Asiakkaiden muistaminen ostojen tai asiointikertojen välisenä aikana (kanta-asiakastiedotteet, tapahtumat)
  6. Toimitusten pitävyys: täsmällisyys, nopeus ja virheettömyys (vastuullisuus)
  7. Erilaiset klubit ja kerhot - ja jäsenille erikoisetuja
  8. Kanta-asiakastilaisuudet
3.3 Onnistuneen jälkimarkkinoinnin hyödyt
  • Uskolliset, säännöllisesti ostavat asiakkaat tekevät toistuvia tilauksia ja heidän palvelemisensa on siten edullisempaa
  • Pitkäaikaiset asiakkaat ostavat enemmän kuin satunnaisasiakkaat
  • Tyytyväiset kanta-asiakkaat voivat maksaa joskus korkeampia hintoja kuin asiakassuhteen alussa olevat uudet asiakkaat. Pienet virheetkin annetaan anteeksi.
  • Kestävät asiakassuhteet tekevät kilpailijoiden markkinoilletulon tai markkinaosuuden kasvattamisen vaikeammaksi
  • Tyytyväiset asiakkaat hankkivat referesseillään uusia asiakkaita. Tämä on edullinen keino hankkia uusia asiakkaita (3 / 11-sääntö)."puskaradio" on hyvin tehokas markkinoinnin muoto.
  • Vakituisten asiakkaiden uusintaostot vähentävät uusien asiakkaiden tarvetta ja samalla uusien asiakkaiden hankinnan kustannuksia
  • Pienen asiakashävikin ansiosta yrityksen ei tarvitse hankkia uusia asiakkaita kovin runsaasti tai ainakin aikaa myöten vähemmän aggressiivisesti, ihmissuhdetaidot korostuvat.
  • Tunnetut asiakkaat on helppo tavoittaa erilaisilla suoramarkkinointikeinoilla
  • Työn mielekkyys ja oma stressi ovat hallinnassa. Voit nauttia työstäsi

Yrityksen maine


Google adwords

Google adwords toimii siten, että ohjelmaan määritetään hinta miten paljon halutaan sijoittaa. Hinta ei ole suoraan se minkä siihen syötät, koska se jaetaan sinua edeltävän asiakkaan laatupisteillä joista tulee lopullinen hinta per clickaus. Ohjelmaan syötetään sanat joilla mainos löytyy ja niitä voi vaihtaa. Seurataan sanoja, että miten ne toimii ja tuottaako ne clickauksia jos ei tuota niin sitten vaihdetaan sitä hakusanaa, joka ei ole hyvä.


Ohjeita verkkokauppamainontaan: Kannattaa käyttää paljon sanoja halpa, tarjous, nyt, heti, paljon. Ja kannattaa tarkasti seurata miten sanat toimivat sinulla ja paljonko ihmisiä ne ohjaa sivuillesi. Olisiko joku sana kenties parempi? Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla ja vaihtaa se huonoiten tuottavan hakusanan tilalle. Adwordsissa kannattaa myös seurata mainostesi laatupisteitä.